Kartta - Limenária

Limenária
Limenária on Kreikan kaupunki, joka sijaitsee Thásoksen saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Thásoksen kuntaan, Thásoksen alueyksikköön ja Itä-Makedonian ja Traakian alueeseen. Kaupungin väkiluku on 2 471 (vuonna 2011).

Limenárian kaupunkia. Limenárian pieni kaupunki sijaitsee Thásoksen lounaisrannikolla noin 38 kilometriä lounaaseen saaren pääkaupungista Thásoksen kaupungista eli Liménas Thásousta. Asutus paikalla alkoi kasvaa 1900-luvun alkupuolella kaivostoiminnan ansiosta. Tuolloin siellä toimi saksalainen kaivosyhtiö Speidel. 1920-luvulla sinne muutti paljon evakkoja Kreikan ja Turkin väestönvaihdossa.

Nykyisin Limenária on saaren toiseksi suurin kaupunki, ja kehittynyt suosituksi turistikohteeksi. Sen nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Speidel-yhtiön vanha pääkonttori, joka tunnetaan nimellä Palatáki (”Pieni palatsi”), sekä kansatieteellinen museo.

Limenária muodostaa myös laajemman kaupunkiyhdyskunnan (Δημοτική Κοινότητα Λιμεναρίων, Dimotikí Koinótita Limenaríon), johon kuuluu varsinaisen Limenárian kaupungin lisäksi Kástron kylä. Lisäksi noin kilometrin pohjoiseen Limenáriasta sijaitsee siihen kiinni kasvanut naapurikylä Kalývia eli Ágios Geórgios. Koko yhdyskunnan väkiluku on 2 480.

 
Kartta - Limenária
Kartta
Google Earth - Kartta - Limenária
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Limenária
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Limenária
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Limenária
OpenStreetMap
Kartta - Limenária - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Limenária - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Limenária - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Limenária - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Limenária - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Limenária - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Limenária - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Limenária - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Limenária - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Limenária - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia